Totta on hämmentyä siitä, että miehet ovat joko naista anovasti alhaaltapäin katselevia lapasia tai "hei pannaan vaan, mutta ei sitten mitään tunteita" -tyyppisiä itsenäisiä tosimiehiä. Johtuneeko se nyky-yhteiskunnan tyttövallasta vai mistä, mutta jostain syystä miehistä aivan liian usein tulee surullisia, lammasmaisen katseen omaavia, tekstiviestejä aivan liian tiuhaan lähettäviä ja tapaamisia jatkuvasti kinuavia tarhaikäisen tasoisesti naishahmoon ripustautujia. Ja sitten on se toinen ääripää: ne, jotka lähettävät keskellä yötä "tuu paneen", "anna reikää", "tuu yöksi", "oon sun seksiorja" tai muita yhtä suurella verbaalisella lahjakkuudella ja taitavalla tunteidenmainpuloinnilla leikitteleviä tekstiviestejä. Joihin jokainen nainen ilolla tarttuu.
Ja jos se hämmentyminen loppuisi edes siihen. Mutta pelottavaa tästä asiasta tekee se, että ne lammasmaisen kiltit, hyvät ihmiset, kivat miehet ovat niitä, joihin kyllästyy hetkessä. Alun innostus, lujaa hakkaava sydän ja jännitys mahanpohjassa laantuu heti, kun tuntuu siltä, että "tämä nyt vain menee liian helposti". Joo...niiden kanssa pääsisi naimisiin ja hankkisi lapsia ja saisi pyyteetöntä rakkautta, mutta...joku niissä mulkuissa kiehtoo.
Se, jota ei saa, se enemmän kiinnostaa. Siis juuri se mies, joka ei vastaa tekstiviestiin tai puheluun, joka vilkaisee välinpitämättömästi baarissa, vaikka juuri eilen pantiin. Kun se mies laittaa viestin aamuyöllä tai ottaa yhteyttä kahden kuukauden hiljaisuuden jälkeen...se mies saa naisen, vaikkei haluaisikaan. Koska nainen haluaa sen, mitä ei voi saada. Päiväunen. Kaukaisen haaveen, joka voisi joskus olla totta.
Niin paljon kuin haluaisinkin rakastaa lammasta ja ymmärtää lapasta, sydämeni sykkii kusipäälle ja ääliölle, jonka vain minä saan joskus rakastumaan. Vain minä. Ei kai kukaan muu?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti